Työttömien treffit

Tarkastelet mennyttä tapahtumaa.

  • ke-to 2.3.9.2015
  • Koivikkoranta

Mikä tekee elämästäni mielekästä ja mitä voin tehdä saavuttaakseni tavoitteeni?

Päivien aikana käsitellään työtä, työttömyyttä ja elämää toiminnan
kautta rennossa ja avoimessa ilmapiirissä niin, että jokaisen osallistujan ajatuksille annetaan tilaa. Tavoitteena on, että osallistuja tunnistaa ja vahvistaa oman elämän kannalta tärkeitä suuntia,  jotka auttavat matkalla kohti mielekästä elämää. Tietenkin ohjelmaan kuuluu
hyvä ruoka, saunomista, yhdessäoloa ja rentoutumista.
Kouluttajana toimii Ulla Linjama-Lehtinen.
Paikkoja on rajoitetusti majoitustilan takia. 60 ensin ilmoittautunutta mahtuu mukaan. Ilmoittaudu omaan aluetoimistoon ja sopikaa
yhteisestä kuljetuksesta Kangasniemelle.
Tilaisuus järjestetään KSL:n kurssina. Liitto maksaa majoituksen ja
ruuat. Ohjelma lähetetään osallistujille. Ota mukaan pyyhe, liinavaatteet sekä ulkoiluvaatteet.
Ilmoittautumiset omaan aluetoimistoon  7.8.2015 mennessä.